Viisi nopeaa Antti Auttille

Anttisworld Cup järjestetään neljännen kerran Pyhällä 21.-23. huhtikuuta. Lumilautailija vastaili toimituksen kysymyksiin kesken kuvausreissua Norjassa, jossa Arctic Light -elokuvan kuvaukset pitävät miestä kiireisenä.

Miltä tuntuu, kun oma nimikkotapahtuma on vakiintunut Pyhän ohjelmistoon?

Tottakai hyvältä. Pyhällä on mulle iso merkitys henkilökohtaisesti ja tämän tyylisen banked slalom -kisan vakiinnuttaminen Pyhälle on todellakin aika lottovoitto minulle, koska sieltä on tullut niin paljon suporttia joka vuosi. 

Ville Paumola

Mitä itse odotat tapahtumassa eniten ja miksi?

Mulla itsellä on tavoitteena kehittää kisaa ja rataa koko ajan siihen suuntaan, että laskijat tuntisivat olonsa tervetulleeksi ja mukavaksi taitotasosta riippumatta. Toinen iso tavoite on se, että saisimme kasvatettua tapahtumaa siten, että saisimme sen tulevaisuudessa vakiinnuttamaan paikkansa maailman muiden banked slalom -kisojen rinnalla. Tästä tällä kaudella on jo tosi hyvä esimerkki se, että Pyhän kisan voittaja saa kutsun, majoituksen, osallistumisen legendaariseen Riksgränsenin banked slalomiin.

Siv Knudsen

Viikonloppuna esiintyy Death Hawks ja Anal Thunder, onko jotain syytä miksi kyseiset yhtyeet AWC:ssa esiintyvät?

Death Hawks on mun lempibändi kaikista suomalaisista bändeistä. Niiden musaa on myös ollut paljon mun projekteissa viimeisimpänä Pyhä Backcountry -video, joten heidän saaminen tapahtumaan on erittäin jees!

Anal Thunder oli ennen muonoin Luoston Wappulounailla miltei jokavuotinen esiintyjä, joten se sopii historiansa puolesta Pyhälle erittäin hyvin!

Henri Petteri Laakkonen


Sami Luhtanen

Juttelimme puoli vuotta takaperin toista haastatellua tehdessä, kuinka FIS:n kisoissa suorituspaikat on rakennettu aina samoilla standardeilla, kuinka tervetullutta vaihtelua tällaiset banked slalom -kisat ovat ja millainen merkitys niillä on?

Tällaisten tapahtuminen tärkein asia on tuoda ihmiset yhteen ja saada ns. ruohonjuuritason meininki pysymään hyvänä. Niin monesti tällaisessa lajissa ego ja kilpailu siitä kuka on coolein menee muiden asioiden edelle vaikka lautailussa juuri ystävien kanssa laskemisen ja heidän löytäminen pitäisi olla tärkeää. Anttisworld Cupin tärkein tavoite on siis yhdistää jengin fiiilistä!

Pyhällä on Polar Madness, jossa voi tehdä yhden laskun aikana oikeastaan mitä tahansa. Millainen suorituspaikka se on itsestä ja kuinka tärkeää on, että tuollaisia mielikuvitusta kehittäviä paikkoja löytyy Suomen hiihtokeskuksista?

Polar Madness on hyvä lisä Pyhälle ja mun mielestä ensimmäinen vuosi on ollut erittäin lupaava. Parkkien ja ratojen pitää ilman muuta olla sellaisia että sieltä löytyy paljon linjoja jotta laskijat saavat ajateltavaa ennen laskua. Se kehittää niin monella eri tapaa perustaitoja kuin vain kahden hyppyrin hyppääminen putkeen, mikä ei sekään missään nimessä ole huono asia. Uskon, että kun yhdistämme hieman vanhaa ja uutta Polar Madnessista, voidaan saada yksi Suomen hauskimmista parkeista tulevaisuudessa.

Teksti: Iiro Kerkelä
Kuvat: Teemu Kuisma

Anttisworld Cup Pyhällä 21.-23.4.2017

Lisätiedot ja ohjelma Ilmoittaudu mukaan Facebookissa Lumilautaliiton Banked Slalom Tour