Alangon perhe Pyhän Free'kend avajaisissa

Säännöllisesti lasketteleva nelihenkinen Alangon perhe vieraili Pyhätunturin vapaalaskukauden avauksessa 8.–10.12.2017.

Olemme nelihenkinen Alangon perhe, joka laskettelee säännöllisesti. Viimeiset viisi talvea meillä on ollut vaunu Pyhällä ja nyt olimme avaamassa kuudetta kautta tunturissa. Perheeseemme kuuluvat minä, Mika, joka näitä muistiinpanoja viikonlopulta ylös kirjailen, perheen äiti Johanna ja lapset Aleksi, 14-vuotta ja Heidi 12-vuotta.

Minä itse olen laskettelun aloittanut vuonna -80 viisivuotiaana. Siitä lähtien olen laskenut säännöllisesti, varmaan melkein joka vuosi on kausikortti ollut johonkin keskukseen. Aluksi Pikkusyöte sen jälkeen Ruka ja nykyään siis Pyhä. Johanna on aloittanut oikeastaan laskettelun vasta kun me yhdessä olemme ruvenneet olemaan, eli siitäkin on jo pitkä aika, yli 20 vuotta. Aleksi aloitti viisivuotiaana ja Heidi kolmevuotiaana. Heidin oli pakko päästä myös kokeilemaan, kun Aleksille välineet ekoja kertoja vuokrattiin. Tuolloin laskettiin pääosin Rukalla, missä minun vanhemmilla on mökki.

Laskemme kaikki suksilla. Minä laskin lähes koko 90-luvun laudalla, mutta se jäi sitten jossain välissä, kun sukset olivat kehittyneet niin paljon ja rupesi tulemaan carvingsuksia. Lapset testasivat lautaa viime ja toissa kaudella ja kyllä sekin rupesi sujumaan, mutta suksissa on vielä pysytty. Rinteiden ulkopuolella on lasten kanssa laskettu useita vuosia ja viime talvena myös Johanna rupesi innostumaan enemmän ja käytiin koko perheellä yksi kerta randolla Ukonhatulla, joka sijaitsee Pyhän hissitunturin, Kultakeron naapurissa. Isokuru erottaa nämä kaksi tunturia toisistaan.

Vapaalaskuteemalla järjestettiin myös avajaiset ja ne kulkivat Free'kend nimikkeen alla. Free'kend -tapahtumia on Pyhällä useampia pitkin talvea ja ne liittyvät jollain tapaa aina vapaalaskuun huipentuen kevään The Original Free'kendin vapaalaskukisaan Aittakurussa ja Vappu Free'kendiin.

Avajaisten perjantaipäivä valkeni harmaana ja pilvisenä. Tuulikin oli sen verran navakkaa, että jo vaunussa huomattiin netistä, että Express-hissi ei pyöri ollenkaan, vaan täytyy käyttää vähän yli puoleen rinteeseen nostavaa vanhaa kolmen hengen hissiä. Tuuli ei varsinaisesti vaivannut kuin vasta ylempänä, missä  se tekikin kelistä erittäin kylmän. Tuulen mukana tuli koko ajan hieman uutta lunta ja rinteen vierustoja laskettiin. Välillä piti lähteä käymään myös Perherinteiden puolella, missä ei nousta niin ylös ja näin ollen tuuli ei pääse puhaltamaan yhtä paljon. Perherinteillä on myös pienempi streetti, mitä lapset tykkäävät laskea. Ja miksen myös minä itse. Tuuli teki kuitenkin kelistä niin kolean, että lounas ja lämmittely kuulostivat oikein hyvältä idealta.

Aleksi vauhdissa perjantaiaamuna Polar-rinteessä.

Lounaan jälkeen vielä vähän lisää vaatetta vaunulta ja ehkä tuulikin oli hieman hellittänyt. Joka tapauksessa ainakin tuntui hieman lämpimämmältä. Perjantaina päivällä ei vielä varsinaisesti mitään Free'kend-tapahtumia ollut, suksitestausta lukuun ottamatta, vaan laskimme iltapäivän omalla porukalla rinteen vierustoja.

Lunta olikin tullut päivän mittaan sen verran mukavasti, että varsinkin Piste Palanderin reunaa oli erittäin mukava pöllytellä. Laskimme sitä tosiaankin koko perheellä, kun minun vanhemmatkin olivat Rukalta "kylässä". Kolmen sukupolven offaritreenit olivat siis käynnissä. Aleksi päästelee jo niin vauhdilla, että välillä vähän itseä hirvittää milloin tulee ne ensimmäiset kunnon pannut. No eipä se auta mennä turhia hillitsemään kun intoa riittää ja hauskaa tuntuu olevan. Heidi laskee myös erittäin hyvin, mutta tällä hetkellä vielä hieman varovaisemmin. Johanna on kehittynyt kovasti ja uskaltaa ilman ongelmia lähteä rinteestä ulos, muutama talvi sitten näin ei vielä ollut.

Toinen mukava pikkupätkä löytyy Calle-talon yläpuolelta, loppujyrkänne Callen tasanteelle ja siitä vielä Calle-talon kulmalta muutama käännös talon alapuolella ja sitten tiukka oikea ja aivan rinteen oikeaan laitaan metsän reunaan vielä muutama käännös. Tätä useamman kierroksen hinkatessa rupesi kroppa lämpenemään.

Noin neljän aikoihin rupesi kuitenkin tuntumaan, että olisiko se jo päivä täynnä. Lapset lähtivät vaunulle, minun vanhemmat lähtivät ajelemaan takaisin Rukalle ja Johannan kanssa menimme piipahtamaan Callen after-skissä.

Lisäksi illalla oli ensimmäinen virallinen Free'kend-tapahtuma, kun Ape Majava oli pitämässä luentoa vapaalaskijan oikeasta ajoituksesta hotellilla. Tästä oli tieto, että se alkaa klo 21 Colorado baarin puolella. Tapahtuman Facebook-sivulla kyselin, että onkohan tapahtumaan alaikäisillä pääsyä kun se baarissa järjestetään, mutta kun en mitään vastausta saanut, niin lapset jäivät vaunulle ja lähdimme Johannan kanssa kahdestaan tuonne tilaisuuteen.

(Toimituksen huomio: Pyhäläiset ovat tapahtumaviikonloppuina useasti ulkotöissä ja vastausaika Facebookissa ja sähköpostissa voi kasvaa. Pyhä Infosta saa palvelua puhelimitse klo 8-20, puh: + 358 88 600 500)

Paikan päällä näytti kyllä siltä, että varmaan lapsetkin olisivat saaneet paikalle tulla. Pari vuotta sitten vaan samassa paikassa järjestettiin Free'kendin palkintojenjako ja silloin alaikäiset eivät paikalle päässeet ja jouduttiin Aleksin kanssa jättämään palkintojenjako väliin, niin päädyttiin tällä kertaa tämmöiseen ratkaisuun. Ehkä noista olisi hyvä ilmoittaa, että ovatko ne kaikille sallittuja tilaisuuksia. Sinällään suurta vahinkoa ei päässyt sattumaan, koska kävimme jo aiemmin lasten kanssa Partioaitan ja Pyhän yhteiskiertueella tuon suurin piirtein saman esityksen katsomassa. Hienoja kuvia Apen esityksissä aina on ja hyvää infoa on tarjolla. Yksi pääpointti mikä jäi mieleen on se, että meillä suomalaisilla on kyllä aika hyvä käsitys erilaisista lumen laaduista ihan jokatalvisen käytännön kokemuksen kautta. Se kokemus pitää ottaa käyttöön, kun tuolla vuorilla ja tuntureilla liikkuu.

Johanna laskee Piste Palanderin reunaa perjantai-iltapäivänä.

Myös lauantai valkeni pilvisenä, mutta tuuli oli sen verran tyyntynyt, että myös Express-hissi pyöri ja näin ollen pääsi huipulle asti. Näkyväisyys ei aivan loistava huipulla ollut, mutta aika nopeasti vähän alempana rupesi näkemään hyvin.

Kerkesimme Aleksin kanssa vähän ennen Johannaa ja Heidiä mäkeen ja lähdimme heti tarkistamaan Huttu-ukon kuntoa. Huttu-ukko on kuuluisa, kohtuullisen jyrkkä rinne Pyhällä. Se on yleensä luonnon lumella ja eipä sitä monestikaan tampparilla ajeta. Edellisen päivän tuulen suunta huomioon ottaen oli kyllä odotettavissa, että yläosaan ei ainakaan olisi kauheasti uutta lunta jäänyt. Ja niinhän asia olikin. Aika kovasti oli laskettu se yläosa ja kumpareikkoa jo rupesi muodostumaan, mutta ei se mitään. Jyrkän osan jälkeiselle hieman polveilevalla alaosalle sen sijaan oli jäänyt paremmin lunta ja puolivälissä tätä oli vielä rakennettuna vanha kunnon hyppyri. Näitä ei enää monesti näe, kun kaikki laskevat parkissa isoja bokseja. No tottakai hyppyri piti testata ja hyvät ilmathan siitä molemmat saatiin!

Kun päästiin takaisin Expressin ala-asemalle siellä olikin uusi Freekend-lähettiläs Kaipaisen Jenni vetämässä laskuporukkaa Freekendin laskusessareihin, eli "Gang Shrediin". Käytännössä lasketaan porukalla rinteitä ja rinteen reunoja ja kikkaillaan oman maun mukaan. Odoteltiin, että Johanna ja Heidikin tulivat ala-asemalle ja lähdettiin porukan kyytiin.

Porukkaa oli pari hissillistä ainakin, eli semmoinen reilu 10 henkeä. Toinenkin Freekend-lähettiläs, Johansenin Jani oli omien lastensa kanssa mukana. Janin lapset ovat vähän nuorempia kuin meidän lapset. En tarkkaan tiedä, mutta ehkä hieman alle 10-vuotiaita.

Jenni lähti porukkaa vetämään kohti eniten laskijan oikealla olevaa rinnettä, eli Kultakerorinnettä, joka myös vanhan tuolihissin rinteenä, tai Vanhuksena tunnetaan. Porukkaa oli suksilla ja laudoilla ja kaikki vaikuttivat nauttivan. Myöskään Vanhuksen yläosiin ei pahemmin ollut jäänyt tuulen tuomaa lunta, mutta kun rinne kääntyy vähän alempana laskijan vasemmalle olikin siinä jo mukavasti pehmeää lunta. Siitä jatkettiin siihen samaan Huttu-ukon alaosan pätkään, jota jo Aleksin kanssa kerettiin laskea.

Vielä löytyi pehmeää lunta ja Heidikin pääsi pöllyttelemään. Johannaa jo muutaman päivän vaivannut flunssa vähän vei voimia ja hän tuli tasaisempia reittejä tällä kertaa. Kaikki lapset vetivät kyllä hienosti ja pärjäsivät hyvin porukassa mukana jossa suurin osa kuitenkin oli aikuisia.

Siitä perherinteiden poikki ja autotien yli ja takaisin Expressille ja uudestaan porukalla kohti Vanhusta. Nyt osa porukasta valitsi Huttu-ukon Vanhuksen sijaan, mutta me menimme Jennin perässä samaa reittiä uudestaan. Huttu-ukon loppuosa oli taas hyvä ja hyppyristä pääsi hyvin ilmaan. Taisi siinä myös tulla kokeiltua talven ensimmäinen daffy. Aleksi ei kauheasti ole hyppyreistä hyppinyt, mutta nyt innostui hänkin hyppäämään vähän reilummin ja hienostihan se meni. Pientä tasapainon säätöä vielä niin hyvä tulee.

Kaikenkaikkiaan tuommoinen porukalla laskeminen kyllä kehittää ja on hauskaa. Siinä tulee vähän erilailla tsempattua kun on muitakin laskemassa siinä yhdessä ja voi katsoa miten muut laskee ja hoksaa sieltä ehkä omaan laskuunsa asioita. Lapset myös olivat sitä mieltä, että oli mukava laskea tuommoisella isolla porukalla joka oli tavallaan “samalla asialla” eikä vaan, niin että rinteessä on paljon laskijoita.

Anttu Oikkosen tyylinäyte Huttu-Ukolla. Kuva: Teemu Kuisma

Gang shredin jälkeen olikin aika siirtyä lounaalle, jotta kerkesimme Apen piipparitreeniin, jonka kuvittelimme alkavan klo 13 Tajukankaalla. Ihan näinhän homma ei mennyt. Jostain aikataulusta oli katsottu, että Tajukankaalla on treenit, mutta kun siellä ei ketään näkynyt, niin löytyihän netistä muunkinlaista tietoa eli hiihtokoulun kopilla olikin kokoontuminen. Sinne siis. Sieltä olivat muut kerenneet jo lähteä, mutta oikea paikka saatiin nyt tietoon, niin päästiin mukaan.

Ape ja yksi hiihtokoulun opettaja olivat kouluttamassa piipparien käyttöön. Ensin oli hieman teoriatietoa piipparien toiminnasta ja ominaisuuksista ja sitten itse etsinnän treenausta. Lasten kanssa olen aiemminkin treenannut piippareiden käyttöä, mutta Johanna oli aikalailla noviisina liikenteessä. Toki perusteet oli tiedossa, mutta hän ei ollut aiemmin piipparilla oikeasti etsinyt.

Paikalla oli noin kymmenkunta kiinnostunutta, meidän lapset olivat ainoat lapset mukana. Kolmen hengen tuolihissin alle metsän reunaan oli tehty hieno piipparikenttä. Ennen lumentuloa on sinne lähettimiä laitettu ja kaukosäätimellä pystyi säätämään, että mikä lähetin on milloinkin päällä. Näin pystyttiin etsimään helposti eri paikoista.

Ape laittoi piippareita lähetystilaan ja vuorollaan niitä käytiin etsimässä. Aleksi ja Heidi etsivät yhtäaikaa omalla vuorollaan, molemmat kuitenkin omilla laitteillaan. Piipparit kyllä ohjasivat aika nopeasti oikeaan paikkaan, mutta aivan hienoetsinnässä ja sondaamisessa meni hieman aikaa. Lopulta kuitenkin lähetin löytyi. Kun sondi osui lähettimeen ilmaisi kaukosäädin osuman piippauksella ja näin tiedettiin oikeaan paikkaan osutun. Jotain häiriötä Aleksin ja Heidin piipparit kuitenkin ottivat kun välillä ne väittivät, että kahta eri signaalia olisi tullut, vaikka vain yksi piippari oli päällä. Hauskaa oli kuitenkin etsiä ja päästiin myös kunnolla sondaamaan. Kaivettiin myös minun reppu vähän lumen alle ja kokeiltiin, että kuinka erilaiselta tuntuu kun sondi osuu reppuun tai kun se osuu maahan. Heidi sanoi myös, että erityisen kivaa tuossa etsinnässä oli nimenomaan se, että lähettimet oli piilotettu kentälle aiemmin, eikä niinkuin omissa treeneissä, että periaatteessa jalanjälkia seuraamalla voi löytää oikeaan paikkaan.


Aleksi ja Heidi tekee lähietsintää ja Ape Majava antaa ohjeita sivusta.

Johannakin lähti kokeilemaan piipparietsintää minun piipparilla, kun hänellä ei vielä omaa ole. Tuo minun piippari on vähän semmoinen, että sen kanssa pitää olla harjoitellut, jotta tietää miten se ohjaa perille. Nytkin se otti signaalin jotenkin oudosti ja kierrätti Johannaa täyden kierroksen upottavassa umpihangessa ympäri lähes lähtöpisteeseen ja siitä sitten lopulta kohti oikeaa kohdetta. Toki oikeassa tilanteessa tietää, että ei uhri ole ylärinteeseen vyöryn mukana kulkeutunut, joten se vähän helpottaa. Johanna kehui erityisesti viikonlopun tarjonnassa tätä piipparitreeniosuutta, se oli eniten uutta tietoa antanut asia. Nopeasti siinä treenaillessa melkein puolitoista tuntia vierähtikin.

Piipparitreenien jälkeen lähdin vielä lasten kanssa vähän rinteiden ulkopuolelle seikkailemaan. Johanna meni tässä vaiheessa hetkeksi lämmittelemään. Muutamia tuttuja lähti vielä kiinni olevia Pohjoisrinteitä laskemaan otsalamppujen valossa. Meillä ei nyt lamppuja ollut, mutta huipulla ollut sumupilvi heijasti sen verran hyvin valoja takaisin alas, että Pohjoisrinteiden puolivälistä lähtevälle huoltotielle näki laskea ihan hyvin. Laskimme siihen asti ja palasimme huoltotietä pitkin Tajukankaalle ja siitä taas metsän läpi Expressin ala-asemalle. Kuulemma Pohjoisrinteiden alaosan jyrkemmässä kohdassa oli ollut oikein mukavasti lunta ja kun autokyyti oli odottanut alhaalla niin olivat pari kierrosta menneet hissi-auto-offaria.

Tuon jälkeen menimme vielä käymään Vanhusta laskemassa pimeässä ja se olikin aika jännää kun pilvi tosiaan heijasti valon niin hyvin takaisin, että sielläkin näki aivan hyvin laskea vaikka valoja ei siellä olekaan.

Kello rupesi jo lähentelemään neljää ja todettiin, että eiköhän ala riittämään siltä päivää. Vielä Callen afterski ja sitten saunomaan ja ruuan laittoon.

Sunnuntaina ei enää mäkeen kerettykään kun Heidin tanssitreenit alkoivat jo klo 16 Oulussa, niin kiirehän siinä meinasi tulla kaikkine lumitöineen ja vaunun siivoiluineen. Tämä olikin mahdollisesti viimeinen kerta Pyhällä ennen maaliskuuta, ellemme sitten uudeksi vuodeksi mene Pyhälle. Joulun vietämme Ruotsissa Vemdalenin laskettelukeskuksessa Johannan serkun häissä ja tammikuun alussa lähdemme Itävaltaan Zillertaliin laskemaan ja  asumaan kahdeksi kuukaudeksi. Jos haluaa niin näitä tapahtumia voi seurata minun blogissa Lumipallo.fi verkkopalvelussa.


Aleksi ja Heidi piipparitreeneissä lauantaina.

Kokonaisuutena oli oikein hauska viikonloppu. Yritin lapsilta kysellä, että mikä oli hauskinta ja kyllä se vastaus oli vaan, että laskeminen. Vähän kaivelemalla sitten löytyi, että piipparitreenit oli hauskat ja samoin “gang shred”. Näiden tapahtumien lisäksi olisi ollut vielä välineiden huoltokurssia ja Pyhäwurstin illallista, mutta ei millään joka paikkaan kerkeä, kun laskeminen on kuitenkin itsellekin se tärkein juttu.

Vapaalaskun suosion kasvu näkyy Pyhällä selkeästi. Ja varmasti kun talvi tästä pitemmälle kerkeää, niin takamaaston laavuilla käy kova kuhina. Kyllä siellä jo tänä viikonloppunakin some-kuvista päätellen aika paljon porukkaa kävi, lunta on aika mukavasti vuodenaikaan nähden. Uutena kasvavana villityksenä näyttää olevan hyvin näin kaamoksen aikaan toimiva otsalamppujen kanssa laskeminen. Omanlainen tunnelma metsässä onkin otsalamppujen loisteessa.

Kiitoksia Pyhälle ja Free'kendille mukavasta viikonlopusta!

Alankojen puolesta,
- Mika

Kuvat:
Mika Alanko
Teemu Kuisma // teemukuisma.fi