Kevätrando Pyhän takamaastoon Alangon perheen kanssa

Alangon perhe kävi tutkimassa Pyhän vapaalaskualueiden lumitilannetta viikko ennen vapaalaskukauden päätösjuhlaa - Vappu Free'kendiä.

Free'kend avajaisista on aikaa kulunut ja kauden viimeinen Free'kend tapahtuma, eli Vappu Free'kend lähestyy. Viimeksi kirjoittelin noista avajaisista ja tällä kertaa aiheena on meidän koko perheen rando Pyhätunturilla. Perheeseen kuuluu minun lisäksi perheen äiti Johanna ja lapset 14-vuotias Aleksi ja 12-vuotias Heidi. Free'kend avajaisten jälkeen on lasketeltu paljon. Asuimme kaksi kuukautta Itävallassa Zillertalin laaksossa ja siellä laskupäiviä kertyi nelisenkymmentä, joten nyt ollaan jo päästy viidenkymmenen laskupäivän paikkeille tänä talvena, mutta Pyhällä ei koko perheellä vielä oltu randoilemaan keretty.

Olin viikkoa aikaisemmin Aleksin kanssa osallistumassa Pyhä Randonneehen ja silloin jo kävi selväksi, että kevät on tulossa vauhdilla. Lunta on kyllä paljon, mutta lämpö teki sen, että lumi ei enää kanna yhtä hyvin. Siitä tulee niin sanotusti mätää lunta ja kun se oikein pahaksi menee, niin lumi on läpimätää. Tällöin hanki ei enää kanna ollenkaan vaan laskija menee suoraan lumesta läpi rakkakivikolle asti. Ja se ei ole mukava tilanne jos olet kerennyt aamupakkasilla jonnekin kauemmas ja takaisinkin olisi päästävä. 

Tästä syystä seurasin hieman huolestuneena Pyhän lämpötiloja viikolla, kun näytti, että pakkasta ei oikein tule. Instagramista kyllä löytyi vielä mahtavia kevätaurinkokuvia, mutta hieman oli niihinkin kuvateksteihin jo tullut aiheeksi kuinka lumi ei enää parasta mahdollista ole. Torstaina olin vielä yhteydessä Free'kend lähettiläs Jussi Hynniseen ja kyselin paikan päältä kelitietoja. Jussi kertoi samaa mitä olin lämpötiloista arvellut, että lumi oli jo ollut läpimätää myös pohjoispuolen rinteillä ja kun hän oli Noitatunturin kupeessa käynyt, niin sieltä oli suorastaan hankalaa ollut päästä pois kun lumi ei enää kantanut. Jussi kertoi aikovansa käydä perjantai-iltapäivänä vielä tutkimassa takamaastoja ja lupasi pistää viestiä miltä siellä vaikuttaa. Ennuste näytti viikonlopulle pikku pakkasta ja toiveikkaana lähdetiin Oulusta kohti Pyhää perjantai-iltapäivänä.

Jussilta tuli viestiä perjantai-iltana, että keli oli pikku pakkasen myötä parantunut ja pohjoispuolen rinteillä oli pystynyt laskemaan ihan ok. Ukonhatun, eli Kakkosen, alaosan metsä taas oli ollut melko karmeaa. Tuo metsä onkin aikalailla etelän puolella. Seurailin illan mittaan Pyhän sivuilta huipun lämpötiloja ja onneksi ne menivät useamman asteen pakkasen puolelle. Oli aika lailla selkeää, että randolle päästään, mutta alkuperäistä reittivalintaa jouduttaisiin vähän miettimään uusiksi. Alunperin tarkoitus oli laskea ensin Karhunjuomalammelle ja siitä jatkaa skinnaten Noitatunturille, mistä sitten lasku Oravanlammelle ja siellä laavulla evästauko ja sitten skinnaus Kakkoselle ja sieltä lasku Isokurun viereistä harjannetta Isokurun portaille mistä takaisin keskukseen.

Näillä säätiedoilla tuo lasku etelän puolelle Oravanlammelle tuntui turhan pahalta, joten ajateltiin, että lasketeaan Noitatunturilta takaisin Karhunjuomalammelle tulistelemaan ja makkaraa paistamaan ja sitten kenties skinnataan Kultakero ylös Isokurun reunoja pitkin ja lopetetaan rando rinnelaskuun.

Karhunjuomalammen päivätupa.

Aamulla tyypilliseen tapaani heräsin kello 5 ja tarkastin samantien Pyhän sivuilta tunturin huipun lämpötilan. Mittari näytti siellä -5.7 astetta, joten saatoin huokaista helpotuksesta ja yrittää nukkua vielä hetken aikaa. Aamupalan jälkeen pakkailtiin reput ja lähdetiin liikenteeseen heti hissien auettua klo 9:30. Jussikin oli oppaana lähdössä oman ryhmänsä kanssa samaan aikaan liikenteeseen. Tässä hoksasin, että ryhmä oli Partioaitan 365 klubin ryhmä, jotka olivat olleet muutaman päivän jo tutustumassa offarihiihtoon. Harmi että heille oli sattunut hieman haasteelliset kelit kurssille, mutta nyt olivat kuitenkin pääsemässä vielä aivan kunnon takamaastoreissulle.

Keli oli melko pilvinen, joten oli odotettavissa, että ehkä päivän mittaan ei myöskään lämpenisi aivan kauheasti. Partioaitan ryhmä oli reilu 10 henkilöä ja kun he tekivät vielä piipparitsekkiä huipulla pääsimme livahtamaan heidän ohitseen ja lasku mastolta kohti alhaalla kulkevaa kesäreittiä alkoi. Hanki alla oli kova ja kantoi hyvin, edellisen päivän ja yön aikana oli tullut muutama sentti uutta lunta joka hieman pehmensi jään raapimisen ääntä. Aivan mukava lasku oli alas tuolle kesäpolulle joka myös talvella toimii polkuna kohta Karhunjuomalampea. Sen verran oli yöllä tullut kuitenkin lunta, että meinasin ensin laskea polun yli kun en sitä nähnyt, mutta sitten huomasin punaiset merkit puussa joista reitin tunnistin.

Hiihdeltiin hetken matkaa polkua, mutta aika pian vaihdettiin skinit alle, paitsi Heidi joka halusi vähän ennen Karhunjuomalampea olevan pienen alamäen käyttää hyödykseen ilman skinejä. Me muut jäimme siis laittamaan skinejä ja Heidi lähti aukaisemaan latua kohti Karhunjuomalampea. Heidi saatiinkin kiinni tuon pikku mäen alla missä Heidikin sitten laittoi skinit suksiin ja aloitettiin nousu kohti Noitatunturia.

Karhunjuomalammelta kun lähdettin testailtiin sauvoilla vähän lumen tilaa. Ensin oli se muutama sentti uutta lunta jonka olla oli muutaman sentin edellisten öiden pakkasten jäädyttämä kerros, mutta siitä kun löi sauvan läpi, niin mentiinkin ihan pohjaan asti. Eli alempana metsässä saattaisi olla hankala laskea jos ei löydä hyvin kovettunutta vanhaa jälkeä. No joka tapauksessa tilanne vaikutti aivan kohtuulliselta.

Pikkukurun pää saavutettiin nopeasti ja siinä hieman maisemia ihailtiin ja muutamat kuvat räpsittiin jonka jälkeen lähdettiin varsinaiseen Noitatunturin nousuun. Heidi meidän perheessä vähiten tykkää itse skinnauksesta ja aika nopeasti alkoi kysely, että joko kohta ollaan huipulla. No eihän sitä aivan heti oltu, mutta säännöllisin väliajoin nautitut hedelmäaakkoset pitivät kaikki liikkeellä ja eihän siihen kauhean paljo yli puolta tuntia mene kun huipun merkkaava kyltti tuli näkyviin ja sai Heidiinkin vauhtia.

Tuuli oli yltynyt melko kovaksi nousun aikana, mutta kun pakkasta ei sen enempää ollut, niin aivan hyvin pärjäsi. Huipulla otettiin taas muutamat kuvat, mutta kohtuu nopeasti vaihdettiin kuitenkin kamat laskuasentoon ja lähdettiin etsimään kivien välistä laskureittiä alas. Huipulta oli tosiaan kiviä tullut jo aika paljon näkyviin, niin niiden kanssa piti olla tarkkana. Kivet olivat myös paikoitellen jääneet uuden lumen alle piiloon paikoista joista tuuli ei ollut lunta kuskannut pois.

Pikkukurun maisemia ihailemassa.

Noitatunturin pohjoispuoli oli kohtuullista laskettavaa. Eihän siinä nyt puuteria päässyt pöllyttämään, mutta ei myöskään tarvinnut pelätä, että menisi kokonaan hangesta läpi rakkakiville. Tässä voisi hyvä vaihtoehto olla laskea kohti Kuorinkikurun länsipäätyä mistä saisi mukavan jyrkän laskun kurun pohjalle. Emme kuitenkaan nyt halunneet sinne lähteä, kun tiedossa oli, että se jyrkän reuna on talven aikana kerännyt aika reilusti lunta ja voisi olla mahdollisesti vyöryaltis. Kurun pohja on myös melko kapea maastoansa jonne vähäisempikin lumimäärä voi kasaantua vyöryessään paksuksi kerrokseksi. Tarkkuutta jos sinne suuntaan on menossa, mutta esim. muutama vuosi sitten vappuna siellä sai loistavat puuterikäännökset toukokuun toisena päivänä.

Toinen syy jättää tuo nyt väliin oli kurun pohja, jonne ei varmaankaan yhtä kovaa polkua ole kertynyt kuin useammin kuljetuille paikoille, joten siellä se läpimätä lumi olisi saattanut tehdä liikkumisesta todella vaikeaa. Se on hieno lasku joka tapauksessa ja pitää joskus vielä käydä uudestaankin laskemassa. 

Laskimme Pikkukurun päähän ja siinä vastaan tuli Partioaitan porukka joka oli käynyt laskemassa Kakkosen pohjoispuolta kohti Karhunjuomalampea. Jussin kehujen yllyttämänä vaihdoinkin itse vielä skinit suksien alle ja skinnasin valmista latua Kakkosen kylkeä pitkin hieman ylöspäin ja sain päivän parhaan laskun kohti Karhunjuomalampea. Vasta aivan hieman ennen laavupaikkaaa rupesi lumi pettämään alta. Johanna ja lapset olivat tällä aikaa kerenneet hakea hieman polttopuita, mutta kun ainoa puukko oli minun repussa, niin sytykkeiden tekeminen oli ollut vähän hankalaa. No ei muuta kuin vähän sytykkeitä ja aika nopeasti oli tulet valmiina ja ensin hieman lämpimiä voileipiä ja päälle makkaraa ja nakkeja. Ja sitten suklaata.

Hetken aikaa tulisteltiin ja mietitiin päivän jatkoa. Partioaitan porukka oli aikeissa skinnata kakkosen yli ja laskea sieltä Isokurun portaille. Hieman mietittyämme päätimme sittenkin seurata heidän valmista latua ja mennä itsekin Kakkosen yli takaisin kohti sivistystä. Tiedossa oli, että metsäosuus voisi olla vähän hankalaa laskun kannalta, mutta jotenkin ajatus, että olisi vaan skinnattu takaisin hissin yläasemalle ei tuntunut hyvältä. Se olisi ollut vähän antikliimaksi koko reissulle.

Pikkukurulta kohti Noitatunturia.

Lähdettiin siis takaisin kohti Pikkukurun päätä ja siinä käännyttiin Noitatunturin sijaan kohti Kakkosen itäistä huippua. Kakkosellahan on kaksi huippua, mutta jätettiin tuo läntinen huippu käymättä ja pysyttiin huippuharjanteen takana hieman tuulen suojassa. Nyt otettiin muutenkin uusi taktiikka. Kun oli valmis latu mitä seurata, niin Heidi lähti kärkeen ja meno maistuikin paljon paremmin kuin muiden perässä skinnatessa. Hauska oli perän pitäjänä seurata kun sisarukset skinnasivat välillä peräkkäin ja välillä vierekkäin ja Aleksi selkeästi kertoi Heidille edellisen viikonlopun randokisan reitin kulkua. Sivuhuomiona mainittakoon, että Aleksi voitti minut siinä kisassa. Juuri tuossa Kakkosen nousussa jäin jälkeen, enkä enää kiinni saanut.

Tuo skinnaus Karhunjuomalammelta Kakkoselle on varsin helppo ja menee kohtuu nopeasti. Isokurun reunalla sitten taas kamat laskuasentoon ja valmiita jälkiä seuraillen alas päin. Yläosa oli aivan kohtuullista laskettavaa, mutta alaosassa rupesi tulemaan hieman pettävämpää lunta. Ei kuitenkaan mitään suurempia ongelmia, pohjaa myöten ei uponnut kertaakaan, pintakerros vaan murtui hieman alta. Isokurun pohjalta sitten vielä portaat ylös ja polkua pitkin pohjoisrinteille.


Oli oikein mukava koko päivän rando. Enempi tämä otettiin jo etukäteen retkeilyn kannalta kun tiedossa oli lumitilanne. Joka tapauksessa oikein mukava reissu. Puoli kymmenen aikaan lähdettiin liikkeelle ja neljän aikaan istahdettiin Calleen afterskille. Koko porukka jaksoi hienosti reissun eikä ongelmia tullut missään vaiheessa. Lapset on jo sen ikäisiä, että aivan kunnon reissuja heidän kanssaan pystyy tekemään. 

Kannattaa seurata Pyhän sivuilta lämpötiloja ja jos vaan pakkasta on, niin suosittelen kyllä käymään vielä randoilemassa. Eeppistä laskua ei todennäköisesti ole tiedossa, mutta rentoa ja rauhallista kevätretkeilyä kylläkin. Semmoinen ominaisuus nettisivuille tuli tuossa mieleen kun niitä seurailin, että jos pystyisi jostakin tarkistamaan menneen viikon lämpötilat vaikkapa tunnin välein. Siitä olisi näin keväällä hyötyä kun pitäisi saada tietoa, että onko pakkasta ollut viime öinä ja minkä verran.

Hauskaa vappua ja kevättä Alangon perheen puolesta toivottelee Mika Alanko.

Lue lisää Alangon perheen seikkailuista osoitteessa lumipallo.fi/alankoulkoilee