Jenni Kaipaisen Pyhä-päivä

Freekend-lähettiläs Jenni Kaipainen on vaihtanut vapaalaskukilpailut nautiskeluun. Pelkosenniemeläinen aloitti vapaalaskun aikoinaan kotirinteessään Pyhällä.

Olen Pelkosenniemeltä kotoisin ja laskin ensimmäisen kerran Pyhällä 80-luvun loppupuolella kaksi ja puoli vuotiaana. Aina kun Pyhälle tuli ennen kautta valot niin oli sellainen olo, että ”jes, kohta pääsee mäkeen”. Joskus laskettiin enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina on ollut tosi lämmin kuva tästä paikasta kaiken kaikkiaan.

Muistan, kun olin pieni eikä vanhemmat päästäneet minua isoihin rinteisiin vaan jouduin jäämään hotellin tasanteelle odottamaan isää ja isosiskoa, jotka menivät hissillä ylös asti. Olin siitä ihan älyttömän kateellinen ja katkera. Olin ihan varma, että kyllä minäkin osaisin.

Hieman vanhempana sitten kavereitten kanssa aloitettiin laskemaan Perherinteillä mettäreittejä. Ja nehän olivat nimenomaan mettäreittejä, eikä offareita. Pohjoisrinteiden avautuessa laskettiin tietysti siellä myös niitä rinteiden välejä mikä oli todella hauskaa. Joskus 12-vuotiaana muistan laskeneeni kahdesti puuhun saman laskun aikana. Sitten piti vaan vetää hieman polvi turvoksissa.

Olin 2004-05 ensimmäistä talvea Pyhän hiihtokoululla ja laskimme silloin muiden hiihdonopettajien Perherinteen yläpuolta tosi hyvällä lumella. Minulla oli kuitenkin jalassa kapeat suurpuikkarit niin eihän siitä tullut yhtään mitään. Ostin sitten jotkut todella helpot offarisukset itselleni, ja Lehikoisen Pete vei minut Aittakuruun.

Muistan vieläkin, kun katson perusseinän päältä alas Aittakuruun pinkkien suksieni kanssa ja Pete seisoo siinä vieressä. Ei sitä osannut edes jännittää tai pelätä, mitä nyt mietti että mitenköhän ne sukset toimivat. Pete oli kuitenkin todella rauhallinen ja tiesin, ettei hän olisi vienyt minua sinne, jos ei olisi tiennyt minun tulevan sieltä hengissä alas.

Se oli heti laskun jälkeen vain naps, kun miten siistiä tämä on ja että tätä haluan tehdä myös jatkossa. Ja siltä tuntuu yhtä, kaikkien loukkaantumisten jälkeenkin. Ei siitä kuitenkaan tyhmä olo tullut, että löysi vapaalaskun vasta silloin. Olin kuitenkin aiemmin laskenut rinteitä, kisannut kumpareissa ja kikkailut parkissa niin tuntui oikeastaan sopivalta hetkeltä siirtyä offareille. Siinä löysi yhden uuden tavan saada irti laskemisesta ja kehittyä. Täällä oli silloin todella paljon laskukavereita offareille, kuten Perttusen Markus, Kivikosken Juuso ja Juurisen Niki, joiden kanssa lasken välillä vieläkin.

Tykkään Aittakurusta edelleen. Se on lyhyt, mutta jyrkkä, ja siellä on paljon droppeja, joita voi vetää hyvällä lumella. Vieläkin joka kerta päälle mennessään miettii, että onko tämä näin jyrkkä. Kyllä siitä vaikuttuu. Olen muuten joskus silloin ensimmäisenä offaritalvena vetänyt kunnon faceplantit siihen vastaseinään, kun paikka ei ollut niin tuttu ja oli aivan flätti valo.

Vapaalaskuun hurahtaminen on ollut todella kokonaisvaltaista. Olemme nyt yhdeksättä talvea Alpeilla, joista pari edellistä olemme olleet Sveitsin Engelbergissä. Tänä talvena palaamme sieltä jo maaliskuun alkupuolelle ja tulemme ainakin joksikin aikaa Pyhälle. Haen opiskelemaan keväällä niin tämä voi olla viimeinen laskukausi hetkeen tällä intensiteetillä. Toki on varmasti jotain kuvausjuttuja, mutta en halua nyt ottaa mitään stressiä mistään eikä sopia liikaa asioita mihinkään. Haluan vaan nauttia laskemisesta.

Jenni on ponnistanut Pelkosenniemeltä Alppien puuterikentille.

Teksti ja yläkuva: Iiro Kerkelä

#tunturifiilis