Selkään seikkailulle

Vinkkejä repun valintaan ja sisältöön

Se, mitä kantaa selässään, ei ole yhdentekevää. Hyvä reppu oikealla sisällöllä kulkee vaivattomasti mukana, kun taas huono reppu tai vajavainen varustus voi pilata päivän.

Missä tahansa liikkuukin, on välineet hyvä valita tilanteen mukaan. Puuteria on mukavampi laskea siihen suunnittelulla laudalla tai suksilla kuin alppi- tai parkkivehkeillä. Sama pätee reppuun. Kovia kamoja hifistellessä reppu jää monesti liian vähälle huomiolle. Se, mitä ja miten selässä kannetaan tavaraa, vaikuttaa päivän onnistumiseen paljon. 

Jos reppu ei istu selässä mukavasti, sen tuntee heti myös laskiessa. Jos taas reppuun on pakattu vajavainen varustus, se lähinnä nälättää tai janottaa, mutta voi myös aiheuttaa vaaratilanteita tai evätä pääsyn seikkailuun.

Takamaastoon kun ei lähdetä ilman tiettyjä varusteita. Kannattaa siis kiinnittää kunnolla huomiota, mitä milloinkin selkäänsä laittaa.

Päiväreppu takamaastoon

Hyvä reppu on olennainen osa vapaalaskijan varustusta. Sen on tunnuttava mukavalta niin haikatessa kuin laskiessa ja sinne on mahduttava päivän pituuden mukaan tavaraa. Mutta miten valita oikea, kun vaihtoehtoja on niin paljon? Repun valitseminen on vähän kuin kenkien ostaminen; sitä olisi hyvä päästä kokeilemaan ennen ostopäätöstä oikean varustuksen kanssa.

Pakkaa tyylillisesti mieleiseen reppuun ainakin 10 kilon edestä tavaraa ja kokeile, miltä reppu tuntuu ja miten se liikkuu selässä heilutellessa. Painon olisi hyvä jakautua tasaisesti hartioille ja vyötärölle, jolloin reppu vaikuttaa painopisteen muutokseen mahdollisimman vähän. Hyvä reppu tuntuu yllättävän kevyeltä selässä painavanakin, eikä vaikeuta liikkumista häiritsevästi. Miehille ja naisille on myös omat reppunsa, sillä olkaimet painavat eri sukupuolien vartaloa eri tapaan.

Muutamia hyviä ominaisuuksia:

- Koko: n. 30L, sinne mahtuu pitkänkin päivän tavarat, mutta tyhjempänäkin reppu kulkee mukavasti mukana.

- Kevyt mutta tukeva!

- Selän puoleinen osuus on hyvä olla pehmustettu ja jäykistetty. Se suojaa selkää kaatumisissa omilta kamoilta ja kiviltä.

- Selkäpuolella on hyvä olla avausmahdollisuus. Näin pääsee helposti käsiksi varusteisiin, eikä tarvitse tonkia yläkautta pohjalle jääneitä eväitä tai taukotakkia.

- Edessä iso erillinen tasku, johon mahtuu lapio ja sondi, etteivät ne paina selkää tai jää alle kaatuessa. Lapio ja sondi aina repun sisälle!

- Kiinnitysremmejä omiin tarpeisiin. Sukset tai lauta on saatava reppuun hyvin kiinni, jos pitää kiivetä tai laskeutua jyrkempää pätkää.

- Kypärälle oma pussi/kiinnitys on kätevä. Se estää kypärän heilumisen ärsyttävästi puolelta toiselle noustessa.

- Riittävästi taskuja, joihin pääsee helposti käsiksi. Ei ole mukavaa, että työkalut, avaimet, kartta ja gogglet ovat aina hukassa tai märkänä.

- Mahdollisuus juomaletkuun. Harva on kameli haikatessaan ja reppua on ikävä ottaa aina selästä hörpätäkseen.  

- Lumilautailijoilla on hyvä, jos sauvat mahtuvat repun sisään eivätkä jää ulkopuolelle törröttämään.

Lumivyöryreppu?!

Paukkureppu on painavampi ja vie tilaa, mutta on myös iso turvallisuustekijä. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei reppu suojaa lumivyöryiltä vaan suuri osa tapaturmista tapahtuu vyöryn liikkeessä ja törmäyksissä. Airbag ei itsessään pelasta laskijaa vyörystä, vaan siihen kannattaakin suhtautua kuin varavarjoon laskuvarjohypyssä; sitä käytetään pakon edessä, kun kaikki muu on jo mennyt pieleen. 

Mitä sitten sisälle ja miten? Pitkä päivä takamaastoissa vaatii melkoisen arsenaalin tavaraa. Reppu kannattaa pakata niin, että paino jakautuu tasaisesti ja tavarat ovat helposti saatavilla. Olennaista on, että kovat ja terävät esineet eivät ole suoraan selkää vasten. Kylminä päivinä juomat ja eväät kannattaa pakata lähelle selkää, se auttaa vähän. Jokaisella on tietysti omat tarpeensa ja jotkut välineet ovat välttämättömiä, mutta tässä suuntaa antava ja kattava muistilista, jonka tavarat mahtuvat n. 30 litran reppuun. Grammanviilaaja tai pakkausinsinööri saattaa saada tungettua nämä myös 24 litraiseen.

- Sauvat.

- Lumiturvallisuusvälineet: piipperi/sondi/lapio. Piipperi tietenkin kiinni vartaloon!

- Energiaa oman maun mukaan. Leivät, patukat, pähkinät on hyviä. Energiasuhdetta ja keliä kannattaa miettiä. Naparetkeilijät käyttävät suklaalevyjä leipänä voin ympärillä ja murskattuja sipsejä hyvän paino-energiasuhteen takia. Banaani taas jäätyy pakkasella helposti ja kuoret jää käteen. Väliin mahtuu monenlaista.

- Termari/juomapullo - Pienehkö termari on hyvä. Pitää juoman lämpimäpä tai estää viileän nesteen jäätymisen pitkinäkin päivinä. Kesällä juoma pysyy viileänä!

- Kypärä

- Työkalu + srkapa - jää ja lumi on mukavampi raapia skrapalla kuin kynsillä pois suksista.

- Kello (rannetietokone) - kun puhelimen akku sammuu on kiva tietää kellonaika ja rannetietokoneissa on nykyään kaikkia kivoja lisäominaisuuksia, jolla voi kellottaa seikkailun parametrejä.

- Aurinkolasit

- Gogglet

- Laskuhanskat ja haikkihanskat erikseen

- EA-pakkaus / avaruushuopa

- Ilmastointiteippiä pikkurulla tai käärittynä vaikka sauvan ympärille. Sillä tekee monesti ihmeitä ja korjaa lähes mitä tahansa hetkellisesti.

- Kartta - Pyhä-Luosto alueen kartat löydät Luontokeskus Naavasta.

-  Älypuhelin (käteviä appeja), mutta akku loppuu pakkasessa helposti! Powerbank eli lisäakku tuo lisätunteja älypuhelimen käyttöön.

- Pieni digikamera / puhelin - laskureitistä on hyvä ottaa kuva suunnistusta varten, koska ylhäältä päin kaikki näyttää aina niin erilaiselta.

- Taukotakki ja vaihtopaita.

- Haikkipipo/panta erikseen.

- Otsalamppu - On helpompi hiihdellä ja löytää takaisin kämpille, jos päivä venähtää ja hämärä alkaa hiipiä vastaan puhumattakaan siitä, jos jotain sattuu ja joutuu odottelemaan apua pimeään asti. 

Päiväreppu keskuksessa

Päiväreppu saa olla paljon pienempi kuin bäkkärireppu, 15-20 litrainen riittää hyvin.15 litran reppuunkin mahtuu mukavasti vielä myös lapio ja sondi, jos pääsee vaikka laskemaan hissiputikkaa ja bäkkärireppu tuntuu ylilyönniltä. Olennaista on, että reppu on kevyt, mukava selässä eikä heilu. Vyötärökiinnitys on hyvä ja lisää tukevuutta.

Päiväreppuun menevät välttämättömyydet:

- Vara gogglet.

- Extra paita / taukotakki tai muuta lämmintä päälle pantavaa.

- Eväät - tässä voi alkaa jo hifistellä, sillä keskuksista löytyy useimmiten taukopaikkoja tai -tupia, joissa voi avotulella tehdä eväshetkestä halutessaan oman gourmet-elämyksen ja yllättää kaverin!

- Juomapullo.

- Varahanskat.

- Kamera.

- Kevyt työkalu ja skrapa.

Saunasäkki

Mäkipäivän jälkeen on mukava rentoutua saunassa, mutta sinne ei kannata ottaa mukaan laskureppua, sillä jos saunailta sattuu venähtämään niin reppu unohtuu helposti reissulle ja sekös vasta keljuttaa seuraavana aamuna. On myös inhottava huomata kantaneensa märkää pyyhettä koko laskupäivän mukana, jos se sattuu jäämään laskurepun pohjalle. 

Ja koska kaverit ei tykkää pummaamisesta niin mukaan:

- Pyyhe.

- Saippuat ja kaunistautumis/komistautumisvälineet.

- Vastuullista olutta tai muuta juotavaa vastuullinen määrä.

- Lihanystäville makkara, vegaaneille banaani tai tofunakki.

- Päivän tarinat ja takataskuun tunturilegenda.

Teksti: Miikka Hast
Kuvat: Harri Tarvainen

© Kota Collective

#tunturifiilis #pyhamagic