The Lost Spell - Escape Pyhä

Suosittu pakohuonekokemus muuntautuu tunturissa täysin uudenlaiseksi tehtäväseikkailuksi.

Escape Room pakohuonekokemus on suosittu peli ympäri maailmaa ja erilaisia pakohuoneita on useissa Suomen kaupungeissa. Nyt yhteistyö Pyhän ja Escape Room Helsingin kanssa tuo yrityksen pakokokemukseen ensi kertaa maailmassa hiihtokeskukseen.

Odotukset olivat luonnollisesti korkealla ja paljon kysymyksiä pyöri mielessä. Oliko luvassa myös suunnistusta ja fyysisesti vaativia tehtäviä totuttujen aivopähkinöiden lisäksi? Miten tunturissa liikutaan? Tuleeko tehtävissä ja niiden välillä hiki ja hoppu? Entä tuleeko suljetun paikan kammon sijasta avoimen tilan ahdistus? Ja ennen kaikkea ehdimmekö ratkaista tehtävän ajoissa?

Seikkailupeli lähtee liikkeelle ohjeistuksesta ja pelirepun haltuunotosta Pyhän Alavuokraamon edestä. Ohjeistaja kertoo ohjeet ja tarinan: Huttu-Ukko, mahtava Pyhän luonnonolento, on kyllästynyt ihmisten välinpitämättömyyteen luontoa kohtaan ja haluaa ravistella ihmisiä hereille romahduttamalla koko tunturin. Hän ei ole kuitenkaan menettänyt kaikkea toivoaan ihmisiin vaan on piilottanut viestejä pitkin tunturia. Niistä pystyy kokoamaan loitsun, jolla tunturi voidaan vielä pelastaa. Aika on kuitenkin vähissä; tarkalleen ottaen meillä on kolme tuntia.

Nelihenkinen seurueemme lähtee liikkeelle määrätietoisesti. Tunturi on kaikille ennestään tuttu ja tunnistamme tehtäväpaikat laudalta ilman karttaakin. Suunnittelemme nopeinta reittiä hississä ja spekuloimme tehtävien vaikeusasteella. Olen ainoa, joka meidän porukasta on käynyt läpi pakohuonekokemuksen ennen kaupungissa. Menestys oli silloin huono. Emme saaneet kinkkisiä tehtäviä ratkottuja määräajassa ja jäimme huoneeseen. Odotin siis nytkin aivonystyröitä ja kekseliäisyyttä haastavaa seikkailua ja arvelin ääneen, että kolmessa tunnissa voi tulla kiire. Tehtävälauta näytti arvoitukselliselta ja vihjeet täysiltä mysteereiltä.

Ensimmäiset tehtävät löytyivät hissinousun päästä ja pelin logiikka alkoi hahmottua. Aukea tunturin laki on erilainen peliympäristö kuin perinteinen Escape Roomin rajattu huonetila. Huoneissa vihjeitä saattoi olla piilotettuna mihin vaan. Oliko näin myös ulkoilmassa. Pitikö ympäristöä tarkkailla laajemmin vai keskittyä vain tehtävälaudan ohjeisiin? Meidän pelin aikana lunta satoi paljon. Hautasiko uusi lumi vihjeitä? Pystyikö ohjeisiin täysin luottamaan vai oliko paikkoihin piilotettu kompia?

Epäonnistumisen mahdollisuus ja jännitys kulkevat siis koko matkan mukana.

Peli perustuu ongelmanratkaisukykyyn, hoksaamiseen ja tuuriin. Arvoitukset on pähkäiltävä auki, mutta kello tikittää, joka luo lisäjännitystä ja kiireen tunteen. Tuurilla silmät voivat osuvat oikeaan paikkaan nopeastikin ja tehtävän hoksaa nopeasti, mutta jos ratkaisu alkaa venyä, kuluva aika alkaa painostaa ja aivot menevät helposti lukkoon. On hyvä, että pelaajia on vähintään kaksi tai enemmän. Yhdessä on paitsi helpompi, mutta myös hauskempi ratkoa tehtäviä kuin raapia yksikseen pipoaan pakkasessa.

Meidän seurueella oli alkukankeutta. Ensimmäiset tehtävistä ottivat aikansa ja tuntuivat yllättävän kinkkisiltä. Tehtävät eivät olleet lainkaan fyysisiä, mutta aivonystyröitä pääsi kyllä liikuttamaan. Vaihtoehtoja oli monia ja kaikki seurueessa pääsivät kokeilemaan ja yrittämään ratkaisua. Jälkeenpäin se tuntui aina itsestäänselvyydeltä, mutta pohtiessa aika raksuttaa ja epäonnistumisen mahdollisuus leijuu ilmassa koko ajan, mikä vaikeuttaa rauhallista ajattelua ja etenemistä. Osa tehtävistä tuntui taas ratkeavat odotuksiin nähden jopa liian helposti. Epäilys loitsun toimivuudesta lopputehtävässä piti kuitenkin jännitystä yllä.

Tehtäväpaikoilta toisille siirryttiin laskemalla, mikä oli hyvää vaihtelua. Samalla solmuun menneet aivot saivat pienen lepotauon. Rinteen reunoja pöllytellessä edellisen tehtävä ehti unohtua sopivasti ennen seuraavaa. Tehtäväpaikat löytyivät helposti ainakin meille, koska tunsimme tunturin. Toivoin jopa, että paikat olisi olleet enemmän piilossa ja suunnistus olisi ollut suurempi osa peliä. Mutta ehkä se oli sitä niille, joille tunturi ei ollut tuttu entuudestaan.

Saimme loitsun kasaan parissa tunnissa ja siirryimme lopputehtävään. Ovi naksahti kiinni perässä ja olimme yhtäkkiä pimeässä, kynttilöin valaistussa huoneessa. Silmien kesti hetken tottua hämärään. Äänimaailma hiljeni ja jostain kuului kumeaa rummutusta. Pelin luonne muuttui yht'äkkiä avoimesta tunturiseikkailusta Escape Roomiin tuttuun pakohuonepeliin, jossa ei toivoisi kärsivän suljetunpaikankammosta.  Loitsun toimiminen jännitti, mutta onneksi olimme lukeneet Huttu Ukon viestejä oikein tunturissa ja symbolimme toimivat. Pian ovi naksahti auki ja pääsimme takaisin valoisaan tunturiin.

Kokemus oli kaikkien meidän mielestä oikein hauska. Tarinallisten arvoitusten ratkominen oli mukavaa vaihtelua tunturissa, jossa yleensä ratkotaan vaan laskureittejä, temppuja ja lounasvaihtoehtoja. Toivoimme heti jatkoa

Rodeo Park Raid aloitti tunturin tutustumisen Lost Spellistä.

Törmäsin myöhemmin Rodeo Park Raid porukkaan, joka lähti meidän jälkeen myös selvittämään Huttu Ukon loitsua. He olivat tulleet ratsaamaan Pyhän parkkia ja tunturin kuvauspaikkoja, mutta eivät olleet koskaan ennen olleet Pyhällä. Tunturi oli siis heille täysin vieras. Oliko heillä mennyt myös suunnistamiseksi etsiessä tehtäväpaikkoja?

Anton Stennab kertoi, että peli oli itse asiassa esitellyt tunturin mukavasti. Arvoitusten lomassa pääsi tutustumaan tunturin eri alueisiin kivasti ja laskupaikkoja löytyi samalla.  Peli itsessään oli ollut myös hauska, tosin Anton olisi toivonut jopa haastavampia tehtäviä ratkaistavaksi. Peli toimi heille hauskana tutustumisena tunturiin. Ryhmä vaikutti olevan fiiliksissä pelistä ja valmiina jatkamaan suoraan kuvauksiin uuden lumen peittäessä taas tunturin.

Varaa oma pelivuorosi Escape Pyhän tapahtumasivuilta.

Varaa peli

Teksti ja kuvituskuvat: Miikka Hast // Kota Collective
Avauskuva: Olli Oilinki