Tunturihiihtäjien perintö

Tunturihiihtäjät olivat oman aikansa vapaalaskijoita ja laskettelun pioneereja Suomessa.

Lasketteluharrastus alkoi kehittyä Suomessa tunturihiihtäjien innoittamana 1930-luvulla. Tunturihiihdossa oli pitkälti kyse siitä, mitä nykyään kutsutaan vapaalaskuksi. Keroille noustiin ilman hissejä tai muita koneellisia apuvälineitä ja alas laskettiin itse valittuja reittejä.

Vapaalaskupioneerien avaamista laduista nautitaan vielä nykyäänkin. Viime vuosina myös  välineyritykset ovat hyötyneet heidän perinnöstään, sillä vapaalaskun ja randonnee-hiihdon suosio on ollut kovassa kasvussa 2000-luvulla.

Vaikka nykypäivän vapaalaskussa on pohjimmiltaan kyse samasta harrastuksesta kuin alkuaikojen tunturihiihdossa, eroavat ne toisistaan monessa mielessä.

Erityisesti välineet ovat kehittyneet huimasti. Alkuaikojen tunturihiihtäjät tamppasivat rinteitä ylös kapeilla puusuksilla, joihin oli kiinnitetty nahkamonot  erilaisilla remmivirityksillä. Alas laskiessa suurin haaste oli pysyä pystyssä.

Nykyään tuntureille noustaan tehokkaasti nousukarvojen avittamina. Myös kevyet monot sekä nousuja varten kantapäät vapauttavat  siteet nopeuttavat etenemistä. Leveiden suksien ansiosta syvässäkin lumessa laskeminen on nautinnollista.

Välinekehityksestä kertoo paljon sekin, että tunturihiihtäjät ehtivät nousta joitain satoja korkeuserometrejä päivässä. Nykyään kovakuntoiset vapaalaskijat nousevat saman verran tunnissa.

Toki kehitykseen ovat vaikuttaneet monet muutkin seikat. Harrastamiseen liittyvää tietoa on käytettävissä lähes rajattomasti. Tunturihiihtäjille lumiolosuhteet selvisivät vasta, kun he pääsivät monen tunnin hiihtämisen jälkeen rinteille. Nykyään monta kertaa vuorokaudessa päivittyvät lumiraportit ja sääennusteet voi tarkistaa kätevästi verkkopalveluista - mistä päin maailmaa tahansa.

Suuri muutos on tapahtunut myös lumiturvallisuusriskeihin varautumisessa. Kuten yllä olevat kuvat hyvin havainnollistavat, tunturihiihtäjien ja vapaalaskijoiden varusteissa on huima ero. Tänä päivänä tuskin kukaan lähtee offariretkelle puuvillavaatteissa tai ilman lumivyörypiippariä, lapiota ja sondia. Lisäksi monet kantavat selässään niin sanottua paukkureppua, josta voi laukaista kellukkeet lumivyöryn sattuessa.

Yllä olevat kuvat kertovat myös harrastuspaikkoihin liittyvästä muutoksesta. 1950-luvulla ei matkustettu esimerkiksi Pohjois-Norjan Lyngeniin upeisiin vuonomaisemiin vaan hiihtoretket suunnattiin lähialueen tuntureille. Etelän ihmisille hiihtomatka Lappiin oli yhtä jännittävä kuin tänä päivänä reissu Huippuvuorille.

Huimasta kehityksestä huolimatta seikkailun kokemus ei ollut yhtään sen vähäisempi tunturihiihtäjille kuin se on 2010-luvun vapaalaskijoille. Ehkä jopa päinvastoin. Nykyään tuntureilla ja vuorilla liikkuvat hiihtäjät pääsevät vain harvoin paikkoihin, joista ei jo etukäteen tiedä, mitä tuleman pitää.

Tämä artikkeli on julkaistu Nietos V lehdessä. Lue koko lehti digimuodossa >