Tunturitie vie filmifestareille

Sää on pilvinen ja tuulinen, kun vanha ystäväporukka kokoontuu kesäkuun puolivälissä Rovaniemellä. Antti Piiparinen, Tiina Hukkanen, Anni Pöyry ja Janne Harju ovat matkalla filmifestareille, eli Sodankylän elokuvajuhlille, kuten niin monena vuonna aiemmin. Tänä vuonna on kuitenkin päätetty kulkea matka Tunturitien kautta, sillä kukaan ei ole käynyt Pyhällä kesäaikaan. Vaeltamaan tai muille suurille retkille ei tällä kertaa ehdi, mutta reitillä pystyy onneksi kokemaan paljon lyhyessäkin ajassa.

Tutustu Tunturitiehen Google Maps karttapalvelussa >

Matka alkaa ruuhkaisella nelostiellä, mutta jo 25 kilometrin jälkeen reitti poikkeaa asuntoautojen ja rekkojen jonosta Kemijärven tielle, jota on huomattavasti hauskempi ajaa. Alle tunnin ajomatkan jälkeen edessä on tuttu risteys Pyhä-Luoston kansallispuistoa kohti, ja pian käännytäänkin jo Tunturitielle, joka tunnetaan tarkemmin nimellä seututie 962. Ilmassa on talven tuttu into, kun Kultakero tulee ensimmäisen kerran näkyviin tien päässä. Matkanteko pysähtyy hetkeksi ennen Pyhää, kun kuskit päästävät suuren porotokan pois tieltä. Vaikka pohjoisessa poroja tottuu näkemään, on niitä ilo katsella laiduntamassa auringonpaisteessa.

Pyhän kiertoliittymän jälkeen on luvassa ensimmäinen varsinainen pysähtymispaikka: pulkkamäen skeittiramppi. Paikalla on jo Antti ”Keso” Keskitalo, joka tuttuun tapaan risteilee rampilla suvereenisti ja omassa rauhassaan. Kaikki ihailevat Antin skeittausta ja palauttelevat kukin vuorollaan mieleen uudempia ja vanhempia lautailumuistoja, eikä naurunremakalle ole tulla loppua.

Aloittelijoille hyvin sopiva ramppi tarjoaa jokaiselle jotakin, eikä loukkaantumisesta tarvitse huolehtia. Vieressä jylhänä nouseva tunturi hiihtokeskuksineen luo erikoisen tunnelman, eikä vastaavaa ramppia varmasti muualta löydä.

Matkaa jatkuu eteenpäin ja kääntyy Pelkosenniemen risteyksestä kohti Pyhäjärven kylää, missä on sekä seudun parhaat näkymät Pyhän tuntureille että Lucky Ranch, Keson ja hänen puolisonsa Anu Lampisen hevostila ja matkailuyritys. Ystävykset vuokraavat pihasta kaikille maastopyörät ja lähtevät tutustumaan Soutajatunturin polkuihin ja Pyhäjärven rantamaisemiin. Kesäillassa on mukava viipyillä ja kulkea verkkaista tahtia, mihinkään kun ei ole kiire. Pyhäjärvi on seudun parhaita kohteita kesällä ja syksyllä, kun voi nauttia sekä tunturimaisemista että järviluonnosta yhtä aikaa. Tällä kertaa porukka ei lähde vesille, mutta siihenkin tarkoitukseen löytyy välineet Ranchilta.

Palatessa kaikki haluavat myös käydä hevoshaassa ihailemassa Anun lännenhevosia, jotka polveutuvat Pohjois-Amerikan mustangeista. Kunnioitusta herättävät hevoset arvostavat rapsutuksia, mutta läheisempää tuttavuutta varten olisi ilmeisesti pitänyt varata porkkanoita. Anu kouluttaa tilalla hevosia ja paikallisia ratsastajia, mutta myös matkailijat ovat tervetulleita ohjatuille ratsastusretkille. Esimerkiksi Soutajan huiputus onnistuu vähäiselläkin kokemuksella, mutta kunnianhimoisemmat voivat myös ratsastaa Pyhän huipulle. Jos ratsastaminen tai jalkapatikka ylös ei houkuttele, kannattaa valita Pyhän nopea Maisemahissi, joka käynnistyy taas 22. kesäkuuta. Ja kun huipulle on kerran noussut, ei ole mitään syytä jättää väliin Tsokan kuuluisia vohveleita!

Ulkoilu raittiissa ilmassa on tässä vaiheessa ehtinyt viedä porukasta parhaan terän, joten Tiina ehdottaa seuraavaksi kahvitaukoa Luoston suunnalla. Keski-Luostolla autot jätetään Torvisen Majan P-paikalle, missä joukko ylittää Tunturitien ja lähtee nousemaan rinnettä harvaan metsikköön. Kun sopivan rauhallinen taukopaikka mättäiden ja kantojen lomassa on löytynyt, Janne purkaa repustaan kaasukeittimen ja kahvipannun, Antti puolestaan korvapuustit, jotka on napannut rovaniemeläisen Koti-hostellin kahviosta mukaan. Kuksasta nautittu pannukahvi keskellä luontoa on taatusti maailman rentouttavimpia juomia, ja hapanjuureen leivottu valtava korvapuusti maistuu taivaalliselta aktiivisen päivän jälkeen.

Metsän keskellä istuessaan ystävät innostuvat muistelemaan aiempia vuosia Sodankylän elokuvajuhlilla. Tiina kertoo, ettei ensimmäisinä vuosina nähnyt montakaan elokuvaa, vaan nautti vain ilmapiiristä – mikä on kuulemma tyypillistä. Esiin tulee myös, että eteläsuomalaiset tunnistaa yleensä villapaidasta ja sääskikarkotteesta, paikalliset ovat pukeutuneet parhaimpiinsa. Puhe filmifestareista havahduttaa kaikki siihen, että kello alkaa olla jo yli yhdeksän, eli on korkea aika lähteä Sodankylään! Onneksi matka ei ole pitkä, eikä tähän aikaan vuodessa tarvitse huolehtia pimeällä ajamisesta. Paluumatkaa ennen on luvassa vielä pitkä, ystävien ja elokuvien täyttämä viikonloppu, mutta puheissa toistuu silti kytevä ajatus – pitäisikö palatessa kulkea taas Tunturitien kautta?

Teksti ja kuvat: Olli Oilinki

Tutustu Tunturitien palveluihin