Mika Fält – Uphill Battle




Vapaalaskija Mika Fält on kohdannut elämässään monta ylämäkeä, mutta yksi pisimmistä on Pyhän Pohjoisrinne.

Auringonnousuun on vielä kaksi tuntia, kun vapaalaskija Mika Fältin herätyskello kilahtaa Pyhän Pohjoisrinteiden parkkipaikalla. On lauantai 10. helmikuuta 2018, ja Pohjoishissi käynnistyy vasta kolmen tunnin kuluttua. Siitä huolimatta Mika alkaa pikaisen aamupalan jälkeen vetää pakettiautossa laskumonoja jalkoihinsa, kiinnittää suksiensa pohjiin nousukarvat ja lähtee otsalampun valossa nousemaan koskematonta rinnettä kohti huippua. Miksi ihmeessä?

Kaikki on saanut alkunsa Helsingissä vuonna 1980 Mikan ollessa kolmevuotias. Hän on ensimmäistä kertaa suksilla Paloheinän jätemäellä, mutta samana vuonna kohtalo heittää hänen tielleen myös haasteen. Mika saa kauppamatkalla äkillisen aivoverenvuodon, jonka seurauksena hänen kehonsa vasen puoli halvaantuu. Seuraava vuosi kuluu enimmäkseen sairaalassa, missä vanhemmat huolehtivat pojasta vuorotellen.

Vaikka halvaus jättää pysyvän vamman ja 60 prosentin haitan, ei urheilevan perheen kuopus anna sen haitata itseään. Hän löytää lajikseen uinnin, jossa kilpailee 19-vuotiaaksi asti. Fyysisesti vaativa laji kehittää vartalonhallintaa, voimaa ja kestävyyttä, pitkät harjoitukset monotonisessa ympäristössä puolestaan henkistä kanttia. Lopulta kilpaura päättyy motivaation puutteeseen, ja laskeminen tekee paluun Mikan elämään.

Vapaalaskun pariin Mika päätyi skicrossin kautta, jossa hän kilpaili useamman vuoden ajan opiskellessaan liikunnanopettajaksi Jyväskylässä. Vuonna 2002 vapaalaskun SM-kisat järjestetään Kilpisjärvellä, ja siellä syttyy kipinä, joka on kuljettanut Mikaa Alppien kautta Pohjois-Norjan erämaihin ja tänään hiihtämään rinnettä ylös Pyhälle, missä juttelen hänen kanssaan aamun pimeydessä. Kun kysyn vapaalaskun aloittamisesta, hän kehuu päässeensä heti hyvään seuraan: ”Jarkko-Juhani Henttonen, Arto Majava ja Kimmo Oivo ottivat minut alussa siipiensä alle. Olen oppinut heiltä todella paljon.”

Mikan vamma asettaa omat haasteensa, vaikka rinteessä sitä ei ulkopuolinen huomaakaan: ”Karkeamotoriikka toimii, mutta hienomotoriikkaa ei ole. Laskiessa se tietysti rajoittaa vähän, olen kömpelömpi ja esimerkiksi metsälaskussa suksien kääntäminen on vaikeampaa. Vasen käsi täytyy laskiessa pitää näkökentän reunassa koko ajan, jotta se pysyy hallinnassa. Olen kuitenkin kasvanut tämän vamman kanssa, enkä sitä juurikaan ajattele.”

Mutta palataan Pohjoisrinteille: syy siihen, miksi Mika hiihtää yksin rinnettä ylös ja laskee alas vain aloittaakseen uuden nousun, on Pik Lenin. Kirgisian ja Tadzhikistanin rajalla sijaitseva huippu, korkeus 7134 metriä. Mika aikoo lähteä valloittamaan huippua ensi syksynä seuranaan samat ystävät, joiden kanssa hän huiputti Euroopan korkeimman vuoren Elbrusin vuonna 2013, eli Arto Majava, Mika Selroos ja Sami Sarsama.

– Tavoitteena on nousta kahden päivän aikana vähintään vuoren vaatima korkeusero. Perusleiri on 3600 metrissä, mistä jatkamme luultavasti itäreittiä huipulle, joten noustavaa tulee noin 3534 metriä. Tietysti nouseminen on aivan erilaista ohuessa ilmassa, mutta haluan kokeilla, miten kehoni reagoi näin kovaan rasitukseen. Olisi tietysti komeaa nousta täällä koko 7134 metriä korkeutta, mutta se jää nähtäväksi.

Vaikka tällä kertaa Mika ei Pyhällä ehdi juuri nauttia laskemisen riemusta, on se hänelle kuitenkin merkittävin osa-alue korkeita huippuja valloittaessa: ”Tulevallakin reissulla lasku on tärkeintä. En osaa edes kuvitella jalan laskeutumista vuorelta, jos se on mahdollista tehdä laskien. Ei tosin kannata odottaa hyvää laskua, sen Elbrus opetti. Ylävuoristolasku on hidasta ja haastavaa.”

Nousen vielä Mikan kanssa Pohjoisrinteiden yläpuolelle, toivotan hänelle onnea matkaan ja lähden itse nauttimaan Adventure Free’kendin tarjonnasta. Kun näemme seuraavan kerran sunnuntaina lounaalla PyhäWurstissa, on Mika jo vaihtanut arkivaatteet ylleen. Olosuhteisiin nähden virkeän oloinen mies kertoo lopullisen nousumäärän olevan 5227 metriä, eli pohjoisrinne ylös 20 kertaa kahdessa päivässä. Reilusti yli minimitavoitteen, mutta alle koko vuoren korkeuseron.

– Jos mäki jatkuisi pitempään, olisin voinut mennä loppuun asti. Vasemman puolen hermotus ei kuitenkaan enää kestänyt, eikä se juurikaan varoita ennen täydellistä väsähtämistä. Laskeminen käy vaaralliseksi, eikä siihen ole varaa. Enemmän vuorilla tulee joka tapauksessa pakkeja kuin suunnitelman mukaan tehtyjä retkiä. Luotan paljon intuitioon: jos ei tunnu hyvältä, niin käännyn takaisin aika herkästi. Sen tämä tempaus kuitenkin opetti, että omasta fysiikasta ei tekeminen jää kiinni. Missään vaiheessa ei kunto pettänyt eikä tullut kramppeja, siinä mielessä olen siis tehnyt asioita oikein. Vuorilla liikkumiseen verrattuna tämä oli virikkeettömyydessään raskaampaa, vaikka ei tarvinnutkaan tarkkailla ympäristöä samalla tavalla.

Kun otan vielä puheeksi tulevat suunnitelmat, vastaus ei tule yllätyksenä: ”Palautuminen on ensimmäisenä mielessä. Sitten vain jatkan normaalisti valmistautumista.”

Lähtiessään Mika lähettää vielä kiitokset mäessä kannustaneille ja suuntaa kohti tämänhetkistä kotiaan Muoniossa. Projektin etenemistä ja valmistautumista voi seurata Mikan blogissa ja Facebookissa. Hankkeen yhteistyökumppaneita ei ole vielä julkistettu, mutta Pyhä on joka tapauksessa tukijoukoissa.

Teksti ja kuvat: Olli Oilinki