Perhe

Pyhä perheille

Pyhä on elämyksiä perheille sekä rinteessä että sen ulkopuolella.

Pyhä tarjoaa lumihuveja koko perheelle. Pyhän rinnealueelta löytyy koko perheen suosikit Perheseikkailu, Lasten Huttumaa kahdella taikamatolla perheen pienimmille Alavuokraamon edustalla sekä jännittävä Huttuseikkailureitti Pohjoisrinteillä. Viime vuosina uudistuneella Perheseikkailualueella sijaitsee myös uusi avaraikkunainen taukotupa, missä on hyvä pitää pieni paussi laskemisesta ja nauttia omista eväistä.

Uudistunut Perheseikkailualue on koko perheen suosikki

Pyhällä viime vuosien kehityksen kohteena on ollut Perherinteiden alue, joka on kasvanut kokoa uusien rinteiden, metsälaskualueiden ja Huttu-hissin myötä Perheseikkailuksi. Alueella sijaitsee muun muassa uusi maisemaikkunoilla varustettu Huttutupa, jossa kelpaa viettää laskupäivän evästaukoa yhdessä koko perheen voimin.

Uuden tuvan lisäksi samalle alueelle on avattu uusi pulkkamäki ja suuressa suosiossa ollut napakelkka siirtyi tuvan läheisyyteen. Myös Huttu-hissin vieressä sijaitsevaa graffititaloa revontulimaalauksineen on uudistettu.

MiniPark Perheseikkailualueella

Alueen merkittävin uutuus on kuitenkin Pyhän suosituimpien rinteiden joukkoon noussut uusi MiniPark, josta löytyy sopivankokoisia hyppyreitä aloittelijoille. Lisäksi rinteestä löytyy erilaisia reilejä sekä pressejä, haastavista reileistä vasta-alkajille sopiviin helppoihin presseihin. Huttu-Ukko-rinteen alaosaan on myös auennut uusi, Pikku-Ukko-nimellä kulkeva uusi valaistu rinne, josta löytyy neljän miniboksin linja.

Perheseikkailualueen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat uudet, tasokkaat PyhäLinna-huoneistot.

Perheen pienimpien oma laskualue on Huttumaa

Perheseikkailualueen lisäksi Pyhän rinteet tarjoavat laskettavaa aivan ensimmäisiä kurveja harjoitteleville lumilautailijoille ja suksilaskijoille. PyhäExpress-tuolihissin ala-aseman sekä Alavuokraamon vieressä sijaitseva Huttumaa tarjoaa maksuttoman mattohissin sekä profiililtaan loivan harjoittelumäen, jossa lasketteluharrastuksen voi aloittaa helposti ja turvallisesti.

Huttumaa
Huttuseikkailurinteessä voi nähdä ja kokea

Pohjoisrinteiden Huttuseikkailu vie mukanaan metsässä mutkittelevalle rinteelle, jonka varrella voi harjoitella metsälaskua, käydä tervehtimässä poroja tai paistamassa vaikka makkaraa rinteen varrella sijaitsevalla katetulla nuotiopaikalla.

Huttuseikkailureitti Pohjoisrinteillä
Parkkilaskeminen

Monen lapsen ja nuoren suosikkirinteitä eli snowparkeja löytyy Pyhältä kaksin kappalein. Polar Madness -rinteestä löytyy isommat hyppyrit, kornerit ja kaaret. Hieman crossiratavaikutteinen parkki kaarineen ja aaltoineen päästää luovuuden valloilleen. Perheseikkailurinteessä sijaitsee hieman pienempi ja helpompi parkki, joka soveltuu myös aloittelijoille. Rinteessä on erilaisia reilejä, pressejä ja putkia sekä pienempää kaarta ja hyppyriä. Täällä ensikosketus parkkilaskemiseen on helppo ottaa. Nopea Huttu-hissi takaa monet toistokerrat parkin läpi.

MiniPark
Metsälaskua Pyhällä

Alueen metsälasku- ja muilla erikoisalueilla on myös helppo ottaa ensiaskeleet vapaalaskun maailmaan. Myös Pyhätunturin hiihtokoulun aloittelijoiden vapaalaskukurssit suuntautuvat lähtökohtaisesti Perheseikkailun alueelle, laskijoiden taitotason mukaan. Perheseikkailussa otettujen ensiliukujen jälkeen vapaalaskukursseja voi jatkaa Pyhän hissioffareilla ja muilla vapaalaskualueilla.

Lue lisää vapaalaskusta Pyhällä

Pyhä Ski Resort
Piristä mäkipäivää rinneseikkailulla

Tunturista löydät paljon maksuttomia rinnetapahtumia, joista osa järjestetään lähes viikottain ja osa keskittyy lomasesongeille, kuten hiihtolomiin ja pääsiäiseen. Hiihtokoululta saat yksilöllistä opetusta sekä seikkailuopastusta viikon jokaisena päivänä. Pyhän rinneseikkailut löydät tapahtumakalenterista.

Pyhätunturin hiihtokoulu
Uudet tasokkaat PyhäLinna-huoneistot Perheseikkailualueen naapurissa

Uudet Ski-Inn PyhäLinnat sijaitsevat aivan Perheseikkailualueen naapurissa, Pyhän parhaalla paikalla. PyhäLinna on perheille helppo ja vaivaton vaihtoehto laskettelulomalle.

PyhäLinna93 Ski-Inn

PyhäLinna-huoneistot

Aitoa tunturitunnelmaa. Tyylikkäät uudet huoneistot ja perhestudiot aivan perherinteiden kupeessa, kansallispuiston portilla. Laatua ja tunturifiilistä arvostaville.
Kultakero Ski-Inn kaksi aikuista sohvalla

Kultakero hotellihuoneet ja huoneistot

Ihka uusi mutta silti niin kotoisa. Kultakeron hotellihuoneet ja huoneistot sijaitsevat tunturikylän sydämessä, vain muutaman askeleen päässä rinteistä ja palveluista.

PyhäSuites-huoneistot

Pyhän suositut huoneistot omalla saunalla ja parvekkeella aivan rinteiden, hotellin ja vuokraamon palveluiden ääressä. Edullinen isommallekin porukalle.