The Original Free´kend

31.3 — 3.4.2022

Vapaalaskijoiden viikonloppu Pyhällä

Edit 28.3.2022: Pyhälläkin pitkään kestänyt epätavallisen lämmin jakso sulatti vapaalaskualueita säälimättä ja paljasti tunturin rakkakiveä niin paljon, ettei Free´kendin kisoja tai vapaalaskuohjelmia voida järjestää turvallisesti. Tällä hetkellä jäljellä oleva lumi on niin kivikovaa, että laskeminen offareilla on varsin epämiellyttävääkin. Olemme siis tilanteessa, johon joudumme vain pahimmissa painajaisissa: joudumme perumaan Free´kendin lumiolosuhteiden takia. Olemme luonnollisesti hyvin surullisia ja pahoillamme tilanteesta.

Koska mekin odotimme tätä tapahtumaa koko talven kuin kuuta nousevaa, haluamme tarjota tunturiin saapuville free´kendiläisille maksutonta ohjelmaa Free´kend-lähettiläiden seurassa. Päiviinsä voi valita esim. carving- tai parkkilaskuworkshopin tai sitten ihan vain yhdessä laskemista rinnealueella. Työpajat alkavat aina Carlsberg Housen eli Calle-Talon edestä. Jos olet ilmoittautunut, mutta et ole saanut ohjeistusta, miten tässä hullunkurisessa tilanteessa tulee toimia, olethan yhteydessä osoitteeseen tapahtumat@pyha.fi

Lauantai-iltana klo 21.30 Hotelli Pyhätunturin lavalle nousee Bad Sauna
. Täysi-ikäiset ilmoittautuneet pääsevät keikalle maksutta. Torstaina hyvä iltameno on Huttuhipun bingo klo 21 ja perjantaina on luvassa yhteistä hengailua samassa paikassa samaan aikaan.

Free´kendin testikylästä voi hakea sukset testiin loppuviikosta ja fiilistellä muutamat käännökset. Paikalla ovat mm. Salomon, Atomic, Black Crows ja PuSu.

**********************************

The Original Free´kend kuuluu kaikille, joita merkittyjen rinteiden ulkopuoliset maastot kutsuvat. Tapahtuman ydin muodostuu kolmesta kilpailusta: Huttu-Ukko Challengesta, Poker Randosta ja legendaarisesta Aittakurun vapaalaskukisasta. Kisakokonaisuuden voittajat palkitaan Kukkulan Kuninkaallisina. Hienoista palkinnoista vastaavat mm. Salomon ja Pieps.

Pitkän viikonlopun aikana myös lasketaan hyvässä seurassa hiihtokeskuksen hisseiltä saavutettavilla vapaalaskualueilla ja opitaan uutta Suomen taitavimmilta vapaalaskijoilta, Free´kend-lähettiläiltä. Vapaalaskutyöpajoja ohjaavat Paul Siljama, Pepe Vanninen, Saana Saltevo, Sanna Kyllönen, Merle Soppela, Oskari Raitanen, Arto Saraniemi, Kalle Kutvonen, Jussi Hynninen ja Tuomas Immonen. Lauantai-illan avokätisen palkintojenjaon jälkeen lavalle nousee Bad Sauna, ja keikan jälkeen tanssitaan discossa.

Ohjelmissa on rajoitetusti paikkoja ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Sopivaa ohjelmaa löytyy sekä ensikertalaisille että kokeneille vapaalaskijoille. Laskuvälineenä voi olla lumilauta, alppisukset tai tellut. 7–16-vuotiaat juniorit kisaavat samoissa kisoissa aikuisten kanssa, mutta heille on omat vapaalaskusessarinsa.

Osallistujalla tulee olla lumivyörypelastusvälineet (piippari, lapio ja sondi), reppu ja kypärä. Pyhä auttaa välineiden vuokraamisessa tarvittaessa. Tarkistathan myös, että sinulla on off-piste-laskemisen kattava vakuutus. Päivien ajaksi tarvitsee myös hissilipun. Free´kendissä tärkeintä on yhdessä laskeminen, ja ylöspäin mentäessä käytetään hissejä apuna.

HINNAT 31.1.2022 SAAKKA
Junioripassi 60 €
Free'kend-passi 115 €

HINNAT 1.2.2022 lähtien
Junioripassi 70 €
Free'kend-passi 140 €

Hinta sisältää vapaalaskuohjauksen, osallistumisen kisoihin ja aikuisille lauantai-illan bilelipun. Jokainen Free´kend- tai junioripassin hankkinut saa ikioman, merinovillaisen Free´kend-pipon. Pipot on tuotettu vastuullisesti yhteistyössä VAI-KOn kanssa.

KISAPASSI SISÄLTÄÄ KOLMEN KISAN OSALLISTUMISEN:
Aikuisen kisapassi 55 €
Juniorin kisapassi 35 €

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen voi siirtää lääkärintodistuksella talvelle 2023.

Kauden kuumimmat välineuutuudet löytyvät tapahtuman ajan Free´kendin testikylästä, mukana mm. Salomon, Atomic, Black Crows ja PuSu.

Tutustu Pyhän alueen koronainfoon tästä.

Vapaalasku Pyhällä

Pyhän vapaalaskumahdollisuudet ovat Suomen mittakaavassa vertaansa vailla. Seitsemän erilaista vapaalaskualuetta tunturin läheisyydessä ja Pyhä-Luoston kansallispuistossa tarjoavat haastetta kokeneellekin harrastajalle. Löydä oma suosikkialueesi tai tutustu vapaalaskuun opastetuilla retkillä.

Tutustu vapaalaskuun

Hissiliput edullisemmin netistä

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

The Original Free´kend – Yhteistyössä:

Salomon

Pieps

Ilahu

VAI-KØ

Lumonite