Kultakero Taivas136
Varustelu
Kultakeron isoin huoneisto on nimensä ansainnut. Kaksikerroksisen huoneiston valtavat ikkunat aukeavat kahteen ilmansuuntaan. Kaiken kaikkiaan makuuhuoneita on yhteensä neljä ja niissä on sängyt kahdelle henkilölle. Yläkerran oleskelutilassa on lisäksi lisävuodemahdollisuus kahdelle, joten huoneistossa pystyy majoittumaan yhteensä kymmenen henkilöä. Kaksi makuuhuoneista ovat alakerrassa yhdessä saunaosaston, olohuoneen ja keittiön kanssa, ja kaksi yläkerrassa oleskeluhuoneen vieressä. Huoneistossa on neljä WC:tä, joista kaksi sijaitsevat makuuhuoneiden yhteydessä. Pienten lasten matkasänky ja syöttötuoli kuuluvat vakiovarustukseen. Huoneistoa kiertää 50m2 maisematerassi, jossa voi ihailla avautuvia maisemia tai seurailla tunturikylän kuhinaa.
Täysin varusteltu keittiö ja kymmenen hengen ruokapöytä yhdistyy avaraan olohuoneeseen, jossa on takka ja kahteen kerrokseen ylettyvät ikkunat. Yläkerrassa on lisäksi erillinen oleskelutila, josta on näkymä olohuoneeseen. Tilava sauna maisemaikkunalla sekä terassilla sijaitseva ulkoporeamme viimeistelevät upean kokonaisuuden. Huomioithan, että porealtaan käyttö ei sisälly huoneiston hintaan vaan se veloitetaan erikseen kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaan. Voit lisätä porealtaan käytön varaukseesi myös verkkokaupassa. Mikäli poreallas on poissa käytöstä esimerkiksi sääolosuhteista johtuvista syistä, palautamme ennakkoon maksetun käyttömaksun.
Varustelu ja säilytystilat on suunniteltu talviharrastajan tarpeisiin, ja huoneistoissa on myös kuivauskaappi. Yleisissä tiloissa sijaitsee suksivarasto sekä asukkaiden käytössä oleva suksienhuoltotila.
Ski-Inn vastaanotto palvelee Hotelli Pyhätunturissa, jossa tarjoiltava maittava aamiainen on mahdollista ostaa erillishintaan paikan päältä. Hotellin kuntosali ja sauna ovat myös maksuttomasti käytettävissä hotellin aukioloaikoina.
Tässä huonetyypissä on saatavilla myös lemmikkihuoneita. Lemmikkihuoneiden saatavuuden saat valitsemalla: matkustan lemmikin kanssa. Lemmikit majoittuvat ilman lisämaksua.
Pyhän Ski-Inn kohteissa vietät ympäristöystävällisen loman: käyttämämme sähkö on tuotettu 100% uusiutuvilla luonnonvaroilla ja lämpö puuhakkeella. Kultakeron rakennusmateriaalina toimii puu, joka on hiilijalanjäljeltään kevyt rakennusmateriaali. Pyhän huoneistoissa voit kierrättää biojätteen, lasin, metallin, pahvin ja paperin. Lajittelupisteet sijaitsevat majoituskohteiden välittömässä läheisyydessä. Laskupäiväkään ei hiilijalanjälkeä kasvata, sillä Pyhän hiihtokeskus on energiankäytön osalta hiilineutraali.
Haluamme taata kaikille majoittujillemme hyvät yöunet, ja tästä syystä Ski-Inn kohteissamme on hiljaisuus klo 22.00–08.00 välisellä ajalla.
Mikäli huoneiston varustelusta tai varaamisesta herää kysymyksiä, olettehan yhteydessä myyntipalveluumme tai Hotelli Pyhätunturin vastaanottoon. Yhteystiedot löydät täältä.
Varustelu
Keittiön varustelu
- Syöttötuoli (matkamalli)
- Jääkaappi
- Pakastin
- Keittolevy
- Kahvinkeitin
- Vedenkeitin
- Leivänpaahdin
- Sähkövatkain
- Paistinpannu 2 kpl
- Kattila 4 kpl
- Keittiöveitsi 5 kpl
- Tarjoiluhaarukka&-lusikka
- Uunivuoka 4 kpl
- Astiasto 10:lle
- Juomalasit 30 kpl
- Mukit 14 kpl
- Viinilasit 14 kpl
- Kuohuviinilasit 14 kpl
- Snapsilasit 14 kpl
- Lasikulho 4 kpl
- Jälkiruokakulho 14 kpl
Makuuhuoneiden varustelu
- Matkasänky
- Liinavaatteet
- Peitto
- Tyyny
Kylpyhuoneen varustelu
- Kylpypyyhe
- Kylpytakki
- Hiustenkuivain
- Käsipyyhe
- Potta
- Pyykinpesukone
- Laudeliinat (kangas)
- Wc- ja talouspaperi
Siivousvälineistö
- Konetiskiaine
- Silitysrauta ja -lauta
- Imuri
- Käsitiskiaine
TV
- TV 3 kpl
Lisämaksusta
- Poreamme
Sijainti
Kultakeronkatu 21
98530 Pyhätunturi
Suomi
Kultakero sijaitsee loistavalla paikalla aivan rinteiden ja kansallispuiston vieressä. Bussilla pääset Pyhälle helposti Rovaniemen junilta ja lennoilta, ja lentokenttäbussi pysähtyy aivan Kultakeron pihaan, joten loman vietto on helppoa ilman autoa. Kultakeron katutasossa sijaitsee PyhäStore-myymälä, jossa on myynnissä parhaat merkit, välineet, vaatteet, asusteet ja pientavara. Lisäksi samassa rakennuksessa sijaitsevat myös lipunmyyntipiste ja vuokraamo. Hotelli Pyhätunturin tiloissa palvelee CAMP Kitchen & Bar, jossa voi nauttia aamiaista, lounasta tai illallista panoraamaikkunoista avautuvan upean tunturimaiseman ääressä.
Talvella rinteisiin on lyhyt matka: Pyhän Perheseikkailu-rinnealue avautuu aivan hotellin vierestä ja Polar-rinteeseenkin pääsee hotellin nurkalta tai Perherinteiltä lähtevää Skiwayta pitkin. Kultakero sijaitsee myös Pyhä-Luoston kansallispuiston naapurissa. Monille patikointireiteille porttina toimii Luontokeskus Naava, jonne on vain alle kilometrin matka.