JUNIOR FREERIDE BY ANTTI AUTTI
Osallistua voi lumilaudalla tai suksilla. Antti Autti laskee lumilaudalla ja mahdollinen toinen ohjaaja osallistuu päivään suksilla. Osallistujan tulee osata laskea sujuvasti vähintään punaisia rinteitä ja helppoja, puustoisia maastoja rinteiden ulkopuolella. Jokainen tarvitsee mukaan repun ja suksilaskijoilla tulee olla sauvat mukana.
Laskupäivän aikana käydään läpi vapaalaskuun liittyvää turvallisuutta ja sitä, miten rinteissä ja niiden ulkopuolella kannattaa laskea. Ryhmä pohtii yhdessä Antin kanssa, millaisia muotoja maastosta löytyy, miten omaa vauhtia tulee säädellä erilaisissa laskuympäristöissä sekä miten ennakoida ja mukautua yllättäviinkin olosuhteisiin. Maaston ja lumen lukutaito kehittyvät varmasti näillä sessareilla.
Juniorit tutustuvat myös lumivyörypelastusvälineisiin, jotka ovat lainattavissa maksuttomasti paikan päällä retken alkaessa. Turvallisen laskemisen lisäksi juniorit saavat vinkkejä laskutekniikkaan.
Vapaalasku on kokonaisvaltaista puuhaa, joten ryhmä käy myös hakemassa laskutatsia niin rinteillä kuin miniparkissakin. Päivä ei siis ole ainoastaan puuterilumen metsästämistä ja pöllyttämistä, vaikka tietysti puuterilasku on sitä, mitä kaikki vapaalaskijat haluavat aina tehdä.
Luvassa on monipuolinen päivä uusien laskukavereiden kanssa ja ammattilaskijan opastuksella.
JUNIORILLA TULEE OLLA:
- Taito laskea vähintään punaisia rinteitä ja helppoja, puustoisia maastoja rinteiden ulkopuolella.
- Välineet: lumilauta/sukset, kypärä ja laskulasit. Suksilaskijoilla tulee olla sauvat. Sauvat helpottavat maastossa liikkumista.
- Lumivyörypelastusvälineet: piippari, lapio ja sondi (lainattavissa paikan päältä retken alkaessa maksuttomasti).
- Reppu, jossa juomapullo ja halutessaan myös pieni eväs, esimerkiksi eväspatukka.
- Vähintään kolmen tunnin hissilippu.
- Suosittelemme vakuutusta, joka kattaa merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskemisen.
PÄIVÄN OHJELMA
klo 10.00
- Tapaaminen Hotelli Pyhätunturin edessä. Tutustutaan lumivyörypelastusvälineisiin. Käydään läpi muut turvallisuusasiat ja päivän ohjelma. Huoltaja voi olla mukana.
klo 10.30
- Sessarit alkavat. Ohjelma mukautuu osallistujien taitotason, mielenkiinnon ja vallitsevien olosuhteiden mukaan.
klo 13.00
- Sessarit päättyvät. Kokoontuminen hotellin edessä, jos huoltaja ei ole erikseen sopinut toista tapaamispaikkaa juniorin kanssa. Ilmoittautuminen on sitova.
Osallistumismaksu voidaan palauttaa lääkärintodistusta vastaan. Osallistua saa vain terveenä.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.